[Sauvasolut ovat silmän verkkokalvolla sijaitsevia hämärässä näkemiseen erikoistuneita näköreseptorisoluja. Värien näkemiseen ovat erikoistuneet verkkokalvon tappisolut.] -Wikipedia

[Hämärässä näemme vain sauvoilla, emmekä siten pysty erottelemaan värejä toisistaan…-…Valo siis inhiboi reseptorisoluja, jotka pimeässä vapauttavat neurotransmitteria jatkuvasti; reseptoriin osunut valokvantti lopettaa erityksen.] -http://www.biomag.hus.fi/braincourse/L5.html

Jos noista lähteistä oikein ymmärsin, niin sauvasolut ovat aktiivisia niin kauan kun niihin ei osu valoa. Valon osuminen saa sen lopettamaan “neurotransmitterin” tuottamisen eli stimulointi lakkaa?
Noh, en ymmärrä tuota itsekään, mutta pitäisikö alkuperäisen lauseen mennä jotenkin muuten:
“Koska hämärä valo stimuloi pelkästään SAUVASOLUJA, tuntuvat vähässä valossa “väritkin katoavan” ja kaikki muuttuu sinertävän harmaaksi.”

Ja kiitos rakentavasta palautteesta!

Esittämässäsi kohdassa tuli asiassa sen verran oikaistua, että sauvat- ja tapit menivät tehokkaasti sekaisin. Esittämäsi korjaus on siis täysin aiheellinen: hämärässä valoa eivät aisti tapit vaan sauvat. Toinen antamistasi lähteistä antoi myös aihetta selvennykseen artikkelin loppuosassa: tarkalleen ottaen tappisolut eivät reagoi optimiaalisesti punaiseen, siniseen ja vihreään vaan violetille, vihreälle ja vihertävänkeltaiselle valolle.

Ohessa hieman lisäpohdintoja hämäränäön toiminnasta tarkemmin, toivottavasti tämä pohdinta “valottaa” ajatuksiani paremmin

Sekä sauva- että tappisolut aktivoituvat hyperpolarisoitumalla; kun niitä ei stimuloida (eli valo ei osu niihin), ne depolarisoituvat ja vapauttavat neurotransmitteria (http://en.wikipedia.org/wiki/Rod_cell). Mikäli ei sauva- eikä tappisoluihin osu yhtään fotona (eli kun ollaan säkkipimeässä), ne siis vapauttavat jatkuvasti neurotransmitteria.

“Reseptorisolut puolestaan inhiboivat bipolaarisoluja, joten valon vaikutus bipolaarisoluihin on eksitoiva” (http://www.biomag.hus.fi/braincourse/L5.html). Neurotransmitterin vaikutus viestinlähetyksessä on siis “käänteinen”: mitä enemmän sitä vapautuu, sen heikompana lähtee viesti havainnosta eteenpäin.

Himmeässä valossa on vähemmän fotoneja, jotka voisivat osua sauva- ja tappisolujen näköpigmentteihin. On siis pienempi todennäköisyys, että reseptorisolun neurotransmitterin lähetys estyisi. Kuten nyt tiedetään niin värinäkemiseen erikoistuneille tappisoluille ei tarpeeksi hämärässä fotoneita ole riittävästi havainnon syntymiseen.

Sauvasolut tosiaan kykenevät kuitenkin toimimaan myös hämärässä. Eräs teoria tähän on, että hämärässä sauvasoluista tulevat impulssit kerätään talteen niin suurelta joukolta, että riittävä signaali saadaan aikaan (ks. [1, s. 506]). Ilmeisestikään tappisoluissa vastaavaa mekanismia ei ole tai se toimii puutteellisemmin, kun nyt kerran värinäkö toimii heikosti hämärässä. Mitään muuta perustavanlaatuista fysikaalista tms. syytä värinäön puutteeseen hämärässä ei siis käsittääkseni ole. Heikko värien hämäränäkö siis lienee ihmiselle lajityypillinen ominaisuus.

[1] Nienstedt, W., Hänninen, O., Arstila, A., Björkqvist, S.-E. Ihmisen fysiologia ja anatomia. 12. uudistettu painos.