Luottamuksen rakentaminen verkossa
Luotettavuus tai oikeammin sen puute on aina ollut ongelma verkossa ja verkkoasioinnissa. Isommat verkkokaupat kuten verkkokauppa.com ovat kyllä onnistuneet luomaan kaupankäynnin edellyttämän luottamuksen, mutta pienemmillä puljuilla on takuulla vaikeampaa. Luottamuksen rakentaminen on tärkeää paitsi bisnekselle niin myös kenelle tahansa verkkosisältöjä tarjoavalle. Vastakkaisessa vaakakupissa on epäluotettavan sisällöntarjoajan maine, pahimmassa tapauksessa alasajo viranomaistoimilla.
Luottamuksen rakentaminen netissä kuitenkin on hankalaa, sillä web-arkkitehtuuri itsessään ei tarjoa siihen minkäänlaisia työvälineitä. Brändin ja näyttävien verkkosivujen rakentaminen on tärkeää: aivan kuten kalliinnäköiset pankkitalot ne antavat asiakkaalle luottamuksellisen kuvan. Verkossa luottamusta ei kuitenkaan voida rakentaa pelkästään ulkoisilla puitteilla: esimerkiksi phishing-huijaukset perustuvat juuri ulkonäön kopiointiin, joka verkkosivujen osalta on luvattoman helppoa.
Vähintäänkin yhtä tärkeää kuin luottamuksen rakentaminen, on epäluotettavien ja laittomien sisältöjen tunnistaminen. Elävä esimerkki tästä ongelmasta on liikenne- viestintäministeriön ajama, tunteita kuohuttanut lapsipornon sensurointihanke. Erityisesti tarkoitukseen säädetyn lain turvin, “poliisi voi laatia, ylläpitää ja päivittää luetteloa lapsipornosivustoista” sekä tarpeen mukaan estää pääsyn näille sivustoille. Tällainen “musta lista” ei aina kohdistu vain ja ainoastaan niihin sivustoihin, jotka ovat epäluotettavia tai laittomia (ks. esim. Tietokone 14.2.2008). Se ei lisäksikään koskaan kata sivustoja yhtä nopeasti kuin niitä syntyy: raportointi viranomaisille on takuulla hitaampaa kuin uuden sivuston perustaminen.
Autoritäärinen luottamuksen rakentaminen ei selvästikään toimi verkossa. Sensuurissa on helppo lipsua rajan väärälle puolelle (via Erkka). Uskonkin, että parempi vaihtoehto tähän olisi Web 2.0 -hengessä rakennettu vertaisjärjestelmään pohjautuva luottamus. Käyttäjät keskenään voisivat kommunikoida ja rakentaa luottamusta ilman viranomaisasioinnin viivettä. Crowdsourcing-tyyppinen sensurointi ja luottamuksen rakentaminen toimisi samalla periaatteella kuin Internet itsessään: yhteisön ohjaamana. Hallittu kaaos todistetusti toimii: miettikää nyt vaikka Wikipediaa, jonka englanninkielisessä versiossa on yli 2 miljoonaa artikkelia.
Sanoista on päästy myös tekoihin. Luottamuksen käyttäjälähtöistä suuntaa edustaa mm. Comodon UserTrust. Milloinhan vastaavat ratkaisut rantautuvat viestintäministeriöön?