Oppiminen ja älykkyys ovatkin toiminnan tulos
Wednesday, October 31st, 2007
En ole oikein koskaan sulattanut sitä ajatusta, että joku toinen ihminen olisi “pohjimmiltaan älykkäämpi” kuin joku toinen. Että älykkyys olisi jokin sellainen ylhäältä määrätty asia, jota toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän. Aivan kuin ihmisen “henkinen tilavuus” voitaisiin mitata älykkyysosamäärällä yhtä kätevästi kuin paino puntarilla.
Kuitenkin älykkyyden erilainen mittaaminen ja ihmisten erottelu tulosten perusteella on yleistä. Esimerkiksi Amerikassa opiskelupaikka voi jäädä saamatta, jos epäonnistuu SAT-tasokokeessa. Pääosin monivalintatehtäviin perustavassa testissä voi pärjätä tai epäonnistua ihan puhtaasti mäihällä.
On toki helppo päätellä, miksi erilaiset instituutiot käyttävät erilaisia tasokokeita: jos kiintiö on pienempi kuin hakijamäärä, täytyy olla joku peruste, millä karsia. Älykkyyden mittaamisesta on kuitenkin paikoin tullut myös itseisarvo: “Matti on parempi kaverin kuin Simo, koska sillä on korkeampi ÄO” voi hyvinkin edustaa jonkun pohdintoja.
Vastakaikua pohdinnoilleni antaa myös Tiede-lehdessä haastateltu oppimistutkija Kai Hakkarainen. “Huippuyksilöiltä ei ole [kognitiotieteen] sadoissa vertailuissa löydetty muista poikkeavia yleisiä ajattelu- tai päättelyominaisuuksia” (Tiede 8/2007). Sitä myöten vedetään älykkyyden mittaamiselta pois alta kaikki se, minkä päälle sitä on rakenneltu: tarve valita parhaat. Eivätkä korkeat testipisteet näytä edes nopeuttavan oppimista: “Vastoin yleisiä uskomuksia ‘lahjakkailta’ ja ‘älykkäiltä’ ihmisiltä menee asiantuntijuuden saavuttamiseen suunnilleen yhtä kauan aikaa kuin muiltakin.
Mitenhän on, olisiko Albert Einstein läpäissyt SAT-tasokokeen?