Dtyön tilanneraportti, kesäkuu 2007

Buy Aricept Online Stromectol Without Prescription Lotrisone No Prescription Celexa For Sale Inderal Generic Buy Cymbalta Online Flomax Without Prescription Coumadin No Prescription Penisole For Sale Celexa Generic

Olisi kovin hienoa, jos tässä vaiheessa voisi esitellä sitä mustakantista kirjaa. Näin ei kuitenkaan ole asian laita. Olen siinä pisteessä, että olen itse työhön tyytyväinen ja kypsä sen tekemiseen, mutta ohjaaja kaipaisi vielä muutamia korjauksia sinne ja tänne. Palaute oli rakentavaa ja täydennän työtä kyllä mielellään sen perusteella, mutta työn venyminen toteutti myös aikataulutuksen vesiputousmallin: koko alkukesän aikataulutus plörähti ränniin. Nyt olen kovasti yrittänyt etsiä itselleni aikaa tehdä kaikki ne hommat, mitä olen luvannut tehdä (ja haluan tehdä) plus sitten vielä korjata diplomityötä, johon olen jo valitettavasti saanut otettua vähän liikaa henkistä etäisyyttä.

Eipä siis muuta kuin takaisin sorvin ääreen. Vaikka seuraava mahdollinen hetki hyväksyttää työ on elokuussa, yritän saada tekstistä seuraavan vedoksen valmiiksi jo ennen heinäkuun puolivälissä alkavaa kesälomaa. Statistiikka on säilyt suhteellisen samana:

  • 84 sivua (diplomityöpohjaan muotoiltuna)
  • 22600 sanaa,
  • 885 kappaletta, joissa
  • 48 lähdeviitettä

2 Responses to “Dtyön tilanneraportti, kesäkuu 2007”

  1. matti Says:

    No, tsemppiä loppurytistykseen ja aikataulun uusimiseen! Melko tiukan oloinen ohjaaja sulla, kun jaksaa pinnistää viimiseen asti. Ei se huono asia oo - se joka viitsii tehä vähän muita paremman, nousee myös helposti päätä pitemmälle, paremmin näkyviin ja paremmille näköalapaikoille… :)

  2. Jaakko Says:

    Tack!

Leave a Reply