Dtyön tilanneraportti, kesäkuu 2007
Tuesday, June 19th, 2007Olisi kovin hienoa, jos tässä vaiheessa voisi esitellä sitä mustakantista kirjaa. Näin ei kuitenkaan ole asian laita. Olen siinä pisteessä, että olen itse työhön tyytyväinen ja kypsä sen tekemiseen, mutta ohjaaja kaipaisi vielä muutamia korjauksia sinne ja tänne. Palaute oli rakentavaa ja täydennän työtä kyllä mielellään sen perusteella, mutta työn venyminen toteutti myös aikataulutuksen vesiputousmallin: koko alkukesän aikataulutus plörähti ränniin. Nyt olen kovasti yrittänyt etsiä itselleni aikaa tehdä kaikki ne hommat, mitä olen luvannut tehdä (ja haluan tehdä) plus sitten vielä korjata diplomityötä, johon olen jo valitettavasti saanut otettua vähän liikaa henkistä etäisyyttä.
Eipä siis muuta kuin takaisin sorvin ääreen. Vaikka seuraava mahdollinen hetki hyväksyttää työ on elokuussa, yritän saada tekstistä seuraavan vedoksen valmiiksi jo ennen heinäkuun puolivälissä alkavaa kesälomaa. Statistiikka on säilyt suhteellisen samana:
- 84 sivua (diplomityöpohjaan muotoiltuna)
- 22600 sanaa,
- 885 kappaletta, joissa
- 48 lähdeviitettä